Mallisivu 1 on vaalea, ilmava ja kevyt, ei kuitenkaan liian yksinkertainen, jotta sitä surffatessa apatia iskisi. Olemme koettaneet suunnitella mahdollisimman universaalin sivupohjan, pitäytyen kuitenkin kotimaisessa tunnelmassa.
Mallisivu 3 on tumma ja miehekäs. Se on tehty illansuussa ja raudanvakaa tuloksellisuus on päällimäisiä mielikuvia. Tällä sivupohjalla voi myydä kotimaista Tangoa tai rannekelloja.
Mallisivu 5 on naivi ja herkkä, yksinkertaisuudessaan rakastettava. Olemme rakentaneet sen lastenvaatteiden maahantuonnin ja vaatteiden kuvittamisen ympärille.
Mallisivun 7 värimaailma ja tunnelma on herkkä ja naisellinen. Sivusto herättää halut itsensä hoitamiseen erilaisten hyvinvointipalvelujen ja hoitojen avulla tai vaikkapa kampaamopalveluita tai kauneuden- hoitotuotteita hankkimalla. Mallisivulla voi esitellä vaikkapa erilaisia yksilöllisiä hoitoja tai liikuntaryhmistä saatavaa elixiriä.
Mallisivu 9 on selkeä ja asiallinen sivusto ja sen avulla on helppo esitellä viestintään liittyviä palveluja ja tuotteita. Mallisivu soveltuu hyvin esim. It-alan, kirjojen ja antikvariaattien, koulutuksen ja monenlaisen tiedotuksen markinointiin.
Mallisivu 2 on virallinen ja edustava, luotettavuutta viestivä mallipohja. Tämä malli sopii yhtä hyvin IT palveluita tarjoavalle firmalle kuin vaikkapa kirjakaupalle.
Mallisivu 4 on miehekäs ja remonttihenkinen, puhdas ja tuuletettu väripaletti. Pohja soveltuu esim. muttereiden, mittarien ja säädinten sekä niiden ympärille nivottujen palveluiden esittelyyn.
Mallisivu 6 on metallia, vauhtia ja hopeanharmautta huokuva selkeä sivusto. Se soveltuu upouusien tai käytettyjen autojen, moottoripyörien, mopojen (ehkä polkupyörätkin) ja muiden menopelien esittelyyn.
Mallisivun 8 avulla voit raottaa omakuvasi verhoa juuri sen verran kuin haluat; kertoa parhaat ja edustavimmat puolesi ja esitellä omaa osaamistasi. Omilla sivuillasi voi olla blogisi, kuvagalleriasi tai videotallenteita.
Mallisivu 10 on herkullisen värikylläinen makunystyröiden herättelijä.Sivuilla voi esitellä eksoottisia makuja tai edullista arkiruokaa unohtamatta ruuan ja muiden herkkujen valmistukseen tarvittavaa välineistöä.